Tiukka opiskeluaikataulu on haitannut kirjoitteluani, mutta nyt on pakko irtaantua hetkeksi kirjoista, sillä eilinen Satuhäät (ihana jakso!!!) herätti minussa ajatuksia!
Perinteet! Ovatko ne onni vai kirous?
Olen aina ajatellut, että sitten kun pääsen varsinaiseen suunnittelutyöhön en halua muuttua "häähirviöksi" mutta eilisen jakson jälkeen aloin ajatella, että tietynlainen jääräpäisyys on kyllä hyve morsiammelle! Kauhulla mietin miten omalla kohdallani olisi käynyt jos joku olisi kertonut minulle, mitä buffetpöytään pitää laittaa.. Varmaan olisi savu noussut korvista, mutten tiedä olisinko uskaltanut suutani avata.
Häihin liittyy paljon perinteitä, joita odotetaan tapahtuvan.. alkaen kutsulistasta, mistä kohtaa on kohteliasta vähentää sukulaisia ja lisätä kavereita (on meinaan hankalaa kun molemmat olemme eroperheistä, tätä sukua on ihan vietävästi, sekä verisitein että ilman), ruokailu, hääleikit, puheet ja meidän kohdallamme esimerkiksi kirkkovihkiminen. Itse emme kirkkoon kuulu, mutta poikaystäväni suku on varsin uskonnollista.
Olisi ihanaa vain todeta, että "Teen niinkuin itse tahdon" mutta tosiassa erityisesti poikaystäväni on hyvin tietoinen toisen tunteista, toiveista ja niiden kunnioittamisesta. Enkä itsekään välttämättä kovin pitkää mykkäkoulua haluaisi häiden vuoksi..
Eikä sillä, varmasti oman mielen mukaan meneminen on nykyisin yhä helpompaa ja suotavampaa, mutta ei täysin mutkatonta vieläkään! Ehkä ihan hyvä, ettei sitä päivämäärää ole vielä päätetty, tässä ehtii pohtia omia mielipiteitään ja näkemyksiään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti